Mä alotan kirjottaan toista tarinaa, mutta sanokaa jatkanko vielä edellistä...(:
Päähenkilö: Carrie Fox, 17 vuotias, Kaliforniassa asuu
☆☆☆
"ISÄ EI!", huudan isälleni. Hänellä on ase ohimollaan. Tiedän kyllä, että tällä on ollut vaikeaa äidin kuolema jälkeen. Isä on juonut paljon, joka näkyy hänen ulkonäöstään.
"PAM", kuuluu ja isäni kaatuu maaha. Liian myöhään saavuin paikalle. Kyyneleet valuvat poskiani pitkin ja kaadun itsekkin maahan isäni viereen. Nyt minulla ei ole ketään perheenjäsentä, äitini on kuollut syöpään ja isäni tappoi itsensä.
Otan puhelimeni farkkushortsejen takataskusta ja etsin sieltä parhaan ystäväni numeron. En halua nimityäin olla nyt yksin. Pari piippausta kuuluu ja hän vastaa.
"Moi Carrie", kuuluu hänen äänensä linjan toisesta päästä.
"Keat, mu-mun isä t-tappo ittensä", sanon itkukurkussa ja pyyhin kyyneleitä.
"Mitä, missä, missä oot, tuun sinne", Keaton sanoo huolestuneella äänellä. Kerron tälle olevani kotona, ja että selittäisin loput silloin kun hän tulisi.
Kuulen auton pysähtyvän pihalle. Nousen sohvalta ylös ja melkein juoksen ovelle. Avaan oven ennen, kun poika kerkeää painaa ovikelloa.
"Carrie", Keaton sanoo hiljaisesti ja halaa minua.
"Haittaaks sua, jos Wes:kin tulee sisälle?", hän kysyy ja minä vain pudistan päätä. Tottakai hänkin on tervetullut. Onhan tuo mies myös ystäväni. Irrottaudun halauksesta ja siirryn halaamaan Wesleytä.
"Kiitos, ku sä tulit", kuiskaan Wesleyn korvaan ja päästän heidät sisälle.
Istumme olohuoneen sohvalla.
"Sitte äidin kuoleman jälkeen isä tais masentuu, nimittäi se alko juomaan ja sitte se oli viimenen niitti, ku mun mumma ja ukki veti välit poikki isän kaa. Tänää ku tulin kotia, se seiso keittiössä pistooli ohimolla, enkä kerennyt pelastaan sitä", sanon jo pikkuisen rauhallisemmin.
☆☆☆
Juu eli tällänen olis , toivottavasti tykkäättä (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti